tiistai 9. toukokuuta 2017

Viimeiset päivät ja kotiinpaluu


5.5-6.5

Viimeiset yöt valvoin kokonaan työkaverini kanssa sillä halusin käyttää kaiken mahdollisen vapaa-ajan vielä hyödyksi. Hyvästit piti jättää perjantaina illalla sillä lentomme lähti aikaisin aamulla.
Aamulla oli todella haikeat fiilikset lähtiessämme Emilian kanssa hotellilta klo 5:30. Olisin todella mielelläni jäänyt vielä pidemmäksikin ajaksi, sillä täällä tutustui niin moneen ihanaan ihmiseen. Ei olisi halunnut jättää hyvästejä. Ehkä kuitenkin tulevaisuudessa matkustan uudestaan Kiinaan tapaamaan heitä.

Lentomme kesti hieman päälle 9 tuntia ja oli niin outoa kun ympärillä kuului kokoajan suomea ja näkyi muitakin vaaleahiuksisia. Suomeen tullessamme tuntui kuin olisi jättänyt toisen kodin taakseen sillä sielläkin oli muodostunut tietyt rutiinit ja läheiset ystävät. Kokoajan on ikävä takaisin.
Myös Suomessa syöminen tuntui hassulta, kun oli tottunut niin erilaiseen ruokaan ja syömään syömätikuilla. Muistan ensimmäiset päivät kun piti niillä opetella syömään ja se oli niiin vaikeaa, mutta nyt se luonnistuu jo todella hyvin.


Päällimmäiseksi vaihdosta jäi mieleeni todella hyvät ystävät, vaikka aika oli vain 2 kuukautta niin silti ehti lähentyä todella paljon. Mieleen jäi myös se kuinka paljon kaikki halusivat ottaa kuvia! Ihan tuntemattomatkin kadulla saattoivat pysäyttää ja pyytää kuvaa heidän kanssaan. :D Se oli todella erikoista mutta hauskaa.
Matka kasvatti todella paljon ihmisenä, kun oli paljon vaikeita tilanteita mistä piti selvitä yksin ja englannilla. Olen todella onnellinen että valitsin juuri Kiinan kohteekseni.
Kokonaisuudessaan reissu oli aivan mahtava! 

Vihjeitäni seuraaville Kiinan lähtijöille on, että menkää todella avoimin mielin ja varautukaa siihen ettei englantia osata välttämättä kauhean hyvin. Kannattaa myös varautua siihen että paikallisista tulee todella hyviä kavereita ja voi olla todella vaikeaa lähteä :).